Muistatteko, millaista elämä oli vanhoina hyvinä aikoina?
Kodit olivat idyllisiä, lämminhenkisiä yksiköitä, joissa nelihenkiset perheet (äiti, isä ja kaksi lasta) asuivat täydellisessä harmoniassa.
Äidit olivat usein kotona perheen isän hankkiessa toimeentuloa katraalleen. Kotirouvan viihtyisä keittiö – tai vaatimattomammin hellahuone - oli tämän ominta aluetta.
Ruoka-aikana koko perhe istui yhdessä keittiön pirttipöydän ääressä syömässä äidin laittamaa herkullista karjalanpaistia.
Talot olivat vähän pienempiä kuin nykyään. Suurempikin perhe mahtui hyvin kaksioon tai jopa yksiöön, jossa lapset ja vanhemmat toimittelivat askareitaan, leikkivät ja nukkuivat samassa huoneessa. Usein käytettiin tilan säästämiseksi vielä sivustavedettävää sohvaa, jonka sai kokoon päivän ajaksi. Sopu sijaa antaa!
Viikonloppuisin – jos perheellä oli siihen mahdollisuus - saatettiin matkustaa koko perheen voimin kesämökille, jossa päästiin irtautumaan arjen velvollisuuksista. Joskus ilmastomme saattoi tosin tehdä tepposet helteitä toivoneille lomailijoille.
Ne, joilla ei ollut kesämökkiä, saattoivat majoittua kesälomallaan leirintäalueelle, jossa tapasi monia muita samanhenkisiä retkeilijöitä. Oi niitä aikoja!
Futuro
Tomorrow’s House from Yesterday.
By Marko Home and Mika Taanila
Publisher: Desura (info@desura.fi)




